Blogi joulunvietosta ja kaikesta jouluun liittyvästä. Suunnittelusta, koristelusta, korteista, ruoista, kynttilöistä, tunnelmasta ja fiilistelystä. Ohjeita, reseptejä ja ideoita. Ympäri vuoden. Kuvat ovat omiani, ellei toisin mainita.

torstai 29. joulukuuta 2016

Joulu joka päivä

Joulu on minulle rakkain vuoden mittaan vietettävistä juhlista ja se on usein mielessä, ihan ympäri vuoden. Nautin joulun suunnittelusta ja fiilistelystä melkein yhtä paljon kuin sen viettämisestäkin. Pitkin vuotta poimin ideoita joulukortteihin, -lahjoihin ja -koristeluihin vähän sieltä sun täältä. Itse valmistelut tuppaavat jäädä vähän viime tippaan, kuten varmasti monella muullakin, mutta hyvin suunniteltuina niistä ei tule ahdistavaa stressiä, vaan joulumieli nousee yhä enemmän mitä lähemmäs joulua päästään. 



Tässä vaiheessa vuotta, kun joulu on juuri vietetty, on hyvä aika ottaa kalenteri esiin ja tarkistaa ensinnäkin mille viikonpäiville joulu sijoittuu. Ensi vuonna jouluaatto näyttää olevan sunnuntai, joten olen tyytyväinen, koska silloin viime tipassa tehtävät ruoat voi jättää tehtäväksi lauantaina eikä niitä tarvitse urakoida työpäivän jälkeen arki-iltoina, kuten tänä vuonna. Lisäksi katson, montako viikonloppua joulukuussa on ennen joulua. Tässä vaiheessa vuotta ei tietenkään vielä voi lyödä lukkoon mitään tarkkoja suunnitelmia, mutta voi jo mielessään suunnitella, missä vaiheessa täytyy ryhtyä suunnittelusta tositoimiin. Itse tarvitsen yhden viikonlopun jouluostoksiin, toisen joulusiivoukseen ja kolmannen joulukorttien askarteluun. Vielä jos viimeinen kokonainen viikonloppu ennen joulua jää vapaaksi, jotta voin keskittyä lahjojen paketointiin ja jouluvaloista, kynttilöistä ja glögistä nauttimiseen ja fiilistelyyn, saan joulutunnelman nostettua ihan huippuunsa. 

Vietämme aina joulua siskoni perheen ja vanhempieni kanssa siskoni luona. Ainakin vielä äitini kantaa suurimman vastuun ruuista, mutta varmasti lähivuosina äitini ikääntyessä on minun ja siskoni otettava enemmän vastuuta. Nytkin meillä on kaikilla omat vastuualueemme, mutta lähinnä laatikoiden ja kinkun paistaminen on aina ollut äidin vastuulla. Laatikoista ja kinkusta varmasti selviämme siskoni kanssa, mutta kielen keittämisen saloihin meidän on syytä perehtyä, se on meidän perheen ihan ehdoton joulusuosikki. Minullakin toki on omat velvollisuuteni sekä oma listani ostettavista ruoista ja juomista, mutta luonnollisesti siskolleni lankeaa emännän roolissa enemmän etukäteisvalmisteluja ja kuten todettua äitini vastaa laatikoista ja kinkusta. Minä olen meistä se, joka tykkään askarrella ja tehdä käsitöitä, joten joulutunnelmaan liittyvä "hörhöily" kuuluu minun osuuteeni. 


Tähän asti - viimeiset melkein kaksikymmentä vuotta - olen tehnyt ennen joulua piparkakkutalon, jonka olen sitten vienyt jouluksi siskoni luokse hänen lastensa, ja kaikkien muidenkin, iloksi. Nyt joulun alla siskoni mainitsi, että kenties lapset (pojat 19 ja 17 v.) ovat jo niin isoja, että on aika tullut luopua piparkakkutalosta. Arvasin heti, että kyse oli siitä, että hän oli iskenyt silmänsä huovuttamiini hiiriin, jotka veimme kummitädilleni pikkujoululahjaksi heille glögille mennessämme. Niinpä tein hänelle samanlaiset. Arvaukseni oli osunut oikeaan...


Tervetuloa seuraamaan jouluaiheista blogiani, tulen vuoden mittaan kertomaan omista joulun viettoon ja jouluvalmisteluihin liittyvistä nikseistäni, ideoistani ja suosikkiruoistani ym. Toivottavasti saatte täältä hyviä ideoita omaan joulun viettoonne ja -valmisteluihinne. Kuulen mielelläni myös teidän ideoistanne, niitä voitte mieluusti jakaa kommenteissa!